Valtion koronatuet, joita on jaettu eri yrityksille, tulisi kohdentaa siten että yritysten tuet jatkossa tukisivat oikealla tavalla epidemian nujertamista. Nyt on annettu varoja esimerkiksi ravintoloitten pystyssä pysymiseen, mutta samalla kun ravintolat ovat jatkaneet toimintaansa, ovat ne kuitenkin toimineet myös epidemian levittäjinä, tietenkin tarkoittamatta sitä, mutta asia laittaa kysymään korvausten ja tukien käyttöä: Eikö ravintola-alalle olisi ennemminkin voitu maksaa tukia siitä, että ne pitävät ovensa kiinni toistaiseksi ja vähentävät epidemian leviämistä? Lisärahaa tähän olisi tietenkin valtiolta tarvittu, mutta kun kerran maksetaan jokatapauksessa, niin tarkoituksenmukaisuus olisi ollut tässä päämäärän saavuttamiseksi olennaisen tärkeää. Osa varoista olisi myös voitu tässä yhteydessä sopia maksettavaksi takaisin myöhemmin sitten, kun ravintola-ala voi taas toimia turvallisesti,eli olisi voitu sopia valtion lainoituksesta. Valtion ei ole velvollisuus tietenkään toimia jokaisen epätoivoon ajautuneen yrityksen luottopelastajana, mutta näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa kun valtiovallan omat toimet ovat estäneet elinkeinon harjoittaista merkittävissä määrin, on reilua valtiovallan taholta suorittaa sellaisia tukitoimintoja kuin tilapäinen yrityksen luotottaminen yhteisen edun saavuttamiseksi kuten globaalin epidemian nujertamiseksi suomessa.
Kokonaan eri asia on sitten sen arviointi, mitkä yhteiskunnan liike-elämän toiminnot ovat valtion toimintojen ja selviytymisen kannalta kriittisiä ja tärkeysjärjestyksessään ensisijaisia, niitä ovat alat jotka tuottavat elämiseen tarvittavia perustarvikkeita ja hyödykkeitä tilanteessa jossa kansakunnan välitön hyvinvointi on suoran uhan alla. Nämä yrittäjät tulisi olla etusijalla tukipäätöksissä ja vähemmän päivittäin kiireisten ja välttämättömien tuotantoalojen tuottajat ovat omalla sijallaan, ketään silti unohtamatta. Taide-elämä on tärkeää, kokonainen henkinen ja sivistyksellinen elämänala tulee huomioida ja ottaa mukaan , mutta myös heidän tulisi sopeuttaa toimintansa toisella tavalla kuin nyt on tehty kriisin mukaan. Pelkillä oopperoitten ja konserttien sulkemisella ei paljon saavuteta, jos jatkotoimia ei ole mietitty konkurssia pitemmälle. Valtion ei tarvitse eikä pidä holhota, mutta se voisi toimia fiksusti välittäjänä näissä asioissa.
Urheilussa taas esimerkiksi jääkiekon sm-liigaa ei olisi tarvinnut aloittaa tilanteessa, jossa suuret yleisötapahtumat luultavimmin suljetaan ja kielletään muutaman viikon kuluessa ja liiga joudutaan kuitenkin mitä ilmeisimmin keskeyttämään tai pelaamaan ilman yleisöä, joka suomessa taas ei ole tietojen mukaan liigaseuroille mahdollista taloudellisesti ilman konkursseja. Liiga olisi yhdessä sm- liigaseurojen kanssa voinut laatia yhteisen taloudellisen suunnitelman yhteisen tilapäisen rahoituksen ja luototuksen järjestämiseksi, jolla liiga pysäytetään ja laitetaan jäihin niin pitkäksi aikaa kunnes on jälleen turvallista jatkaa toimintaa, ja tämä talousjärjestely olisi pitänyt seurat ja liigan elossa mutta lepotilassa kriisin yli, esimerkiksi järjestelyllä olis maksettu seurojen toimitilojen mahdolliset vuokrat ja minimimenot, ja liigan henkilöstö olisi tehnyt muuta työtä muilla aloilla tauon ajan mahdollisuuksien mukaan. Tämä ei ole ainoa yhteisö, jonka olisi pitänyt tehdä kollektiivisti ennakoivia ratkaisuja, viihde-ja urheilutuotannossa on paljon yrittäjiä ja tuottajia, joilla olisi mahdollisuus toimia yhteistyössä. ja tehdä se vielä valtiovallan kanssa yhteistyössä.
Yhteiskunnan toiminnot ja niiden tuottajat ovat kaikki omilla aloillaan elämän monipuolisuuden takia tarpeellisia, mutta tässäkohtaa täytyy kysyä, onko prioriteetit sovitettu meneillään olevaan kriisiin ja ennenkaikkea, onko tehty kaikki mahdollinen jotta kriisin jälkeen yhteiskunnan laajempi infrastruktuuri on vielä ennallaan?
P e t r i R o s s i
Päätoimittaja
