SUOMEN ASEMA muuttui kertarytinällä yli 70 vuoden sitkeän liittoutumattomuuden jälkeen puolustusliitto Naton jäsenyyden tavoitteluksi, suurvaltapolitiikan asemien muuttuessa totaalisesti euroopassa ja pyyhkäisten suomen vuosikymmeniä "helsingin hengessä" ajaman turvallisuuspolitiikan sivuun kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tätä kirjoitettaessa 21 maata on ratifioinut Suomen ja Ruotsin yhdessä samaan aikaan tehdyt Nato-hakemukset, mutta mitä tulee tekemään lopulta oikeasti Turkki, mielestään perustelluin terrorismin vastustamisnäkemyksin, joihin hakijoitten pitäisi myöntyä,asia joka on yllättäen jarruttanut prosessia josta Turkki ei mitenkään varoittanut ennen hakemusprosessin alkua ? Mitä on peli jota maa pelaa kovin panoksin kulisseissa, tasapainoillen näennäisesti idän ja lännen välittäjänä? Presidentin vakanssilla toimiva Erdogan vahvistaa sisäpolittista itsevaltiaan asemaansa on selvä, mutta mitä muuta maan johdon kahteen suuntaan-- natoon ja venäjään- pelikuvioon kätkeytyy? Pelkkä Kurdien terroristeiksi leimaaminen ja PKK- puolueen statuksen saattaminen terroristien joukkoon tuskin on lopullinen merkitys Turkin valtapelin kuvioissa. Kuinka vaarallista Turkin kaltaisen tärkeän Natomaan taiteilu liittouman turvallisuuden kustannuksella pohjolan suojauksen viivyttämisessä Turkin oman sisäpolittisten intressien takia Natolle on? Venäjän ja Turkin toiminnassa pistää eniten silmään se yhtäläisyys ja seikka, että kumpikin vaatii joltakulta toiselta sellaisia asioita, mistä maat itse tietävät, etteivät ne voi saada vaateitaan lävitse: Venäjän vaatimus Naton perääntymisestä ja kellon kääntämisestä 90-luvulle oli yhtä mahdoton kuin Turkin vaatimus Pakolaisten luovuttamisesta ja Suomen ja Ruotsin lakien muuttamisesta vain Turkin näkemyksen takia. Olisi melkoista sattumaa, jos näiden asioitten ja toimintatapojen takana ei olisi mitään yhteistä linjavetoa tai pitemmän matkan suunnitelmaa koska molempien valtojen intressi on sama: Diktatuuri. Venäjä sai itse luomansa syyn hyökkäykselle Ukrainaan, ja Turkki itse luomansa syyn vastustaa jatkuvasti Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä Natossa. Kummankaan maan itse oikeuttamilleen toimille ei ole myöskään näköpiirissä loppua. Estämällä Naton laajennusta Turkki pitää vahvaa neuvotteluvalttia kaikissa muissa asioissa käsissään Venäjän suuntaan,mutta sen ei tarvitse luopua eikä juurikaan pelätä Naton sanktioita geopolittisen asemansa takia. Erdoganin linjaus Kurdeista vahvistaa sekä hänen asemaansa kotimaassa että sopii Putinin maailmahankkeisiin loistavasti, kaupanpäälle Turkki voi esiintyä suurena rauhanvaltana ja välittäjänä josta pelin keskiöön joutunut viljasota on viimeisin esimerkki, kukapa tällaisesta kulissipelurista tahtoisi luopua, putin ei halua ja länsiliittouma ei voi.
Samaan kategoriaan asettuu myös Unkari, joka ei ole paljastanut korttejaan eikä sen ole tähän mennessä tarvinnutkaan, koska Turkki on tehnyt saman työn sen puolesta: Vaitonainen veljeskansa on tähän mennessä julkisesti huolehtinut lähinnä halpojen kaasukauppojen teosta Venäjän kanssa. Tämä alkoi jo jouluuussa 2021 ennen hyökkäystä Ukrainaan suljettujen kokousovien takana, veikataan julkisuudessa.
Ratifiointi on edennyt ripeästi, mutta pelin henki selvinnee vasta, kun liittouman maista on enää kaksi jäljellä jotka eivät ole ratifioineet hakemuksia: Turkki ja Unkari.
Toimituksen sielunmaisemaan nousee monen muunkin tahon maalailema levoton näköala uudesta maailmanjärjestyksestä, jossa perinteisestä sivistyksen kehtona totutusta länsimaailman järjestyksestä irtoaa uusi diktatuurien sekava mutta laajaa yhteistyötä tekevä liittokunta atlantista aasiaan, tähän kummalliseen koalitioon kuuluisivat omilla ehdoillaan ja vahvuuksillaan Turkki, Unkari, Venäjä, Valko-Venäjä, Kiina ja Pohjois-Korea. Kun katsotaan näiden maiden yhdessä ja yksittäin tekemiä tempauksia ja julkista esiintymistä, olisiko se niinkään kaukainen visio?
Petri Rossi
Päätoimittaja
