LAKKOKEVÄT 2024: SUURIN ASIA JA VASTUUKYSYMYKSET

 POLIITTINEN LAKKOILU -- ONKO MUITAKIN?

Tasavallassa ei ole kaikki hyvin, jos palkansaajat kokevat että joutuvat koko kevään ajan lakkoilemaan ja syynä ovat perusoikeudet, ja jos maan hallitus on napit tiukasti vastakkain palkansaajaliikeiden kanssa jotka sentään edustavat valtaosaa koko maan työvoimasta ja tekijöistä. Voiko hallinto ilmoittaa suurimmalle osalle suomen kansaa ettei se suostu mihinkään kompromisseihin tai uudelleenarviointeihin?

Kukaan ei ole kiistänyt koko aikana talouden tervehdyttämisen tarvetta, mutta voiko sen varjolla leikata myös kansalaisten selkeisiin  perusoikeuksiin kuuluvia asioita? Missä kulkee demokratian raja tässä asiassa?

Säästöt eivät ole uusi asia. Niitä on tehty edellisten hallituksien aikoina alkaen Ahon hallituksesta Sipilän hallintoon, mutta tuolloin pystyttiin sopimaan kaikkien osapuolten kesken toiminnasta mitä tehdään ja miten.

MITÄ sitten istuva hallitus voisi tehdä tilanteen korjaamiseksi?

KUTSUA pikaisen uuden yhteisen laajan neuvonpidon koolle, sopia säästöjen tekemisestä siten, että osasta kaikkein tehottomimpia keinoja luovutaan jotka aiheuttavat vain lisää kuluja, kuten esimerkiksi ensimmäisen sairaspäivän palkan menestys johtaa oikeasti siihen että palkansaajat ovat vain sitten pitempään poissa kun kerran sairaudesta rankaistaan, uudistusten aikatauluja pidennetään ja jälkiseuraamusten seuranta käynnistetään heti, ja kun ajat ovat paremmat ,menetyksiä korvataan takautuvasti ainakin niille, jotka ovat pahiten kärsimässä leikkauksista. Samassa kaikista pahimmassa asemassa olevien kuten pienituloisten monilapsisten perheitten leikkauksia vähennetään ja katsotaan, ettei päällekkäisiä tulonvähennyksiä tehdä.

VALTIO ei voi ajatutua konkurssiin. Edes Kreikka tai Islanti eivät sitä tehneet, vaikka mainituilla mailla oli todella  kovat ajat, nykyisessä globaalissa taloudessa voidaan aina sopia järjestelyistä joilla kansakunta selviää.

Nyt on kyse poliittisesta tahdosta, hallituksen vastaantulo palkansaajille on sitä koko kansan politiikkaa. Se on se suuri asia tässä tilanteessa.

                                                                      Martti J. Nykänen

                                                                      Työmarkkinasihteeri

                                                                      Edistykselliset Palkansaajat- TyöntekijäFoorumi

                                                                     kansalaisliike

PRESIDENTINVAALIT 2024 : ARVOJOHTAJA HAKUSESSA , MILLÄ KYTKÖKSILLÄ?

 ARVOJOHTAJA tasavallalle seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Tätä ovat kaikki ehdokkaat ensimmäisellä ja toisella kierroksella rummuttaneet kiivaasti ja tasaisesti, mutta mitä kätkeytyykään ehdokkaitten oikeisiin taustoihin ja kytköksiin, eli millä linjalla tarjolla olevat ehdokkaat ovat reaalisesti liikkeellä?

 Toisen kierroksen Alexander Stubb (Kok) ja Vihreät/ valitsijayhdistys Pekka Haavisto ovat kumpikin korostaneet toistuvasti kansan yhdistämistä ja arvopohjaista johtamista.

Mitä käytännössä on tapahtunut näiden teesien alla? Kuinka ehdokkaat ovat konkretisoineet puheittensa sanat arvojohtamisesta, koko kansan puolesta toimimisesta ja kansakunnan yhdistämisestä?

Pekka Haavisto on ottanut suoraan jotakin kantaa mm. työmarkkinapolitiikkaan ja väläyttänyt periaatteelisia kannanottoja juuri paraikaa eniten esilläöolevissa asioissa eli työmarkkinoitten rauhasta ja yhteistoiminnasta. Hän on jopa kommentoinut esimerkiksi joitakin yksittäisiä esillä olevia asioita arvopohjaperustelulla.

Alexander Stubb on ollut pidättyvämpi  välttäen esimerkiksi puuttumasta suoraan mainittuun  hallituksen ja työmarkkinoitten vallassa olevaan vakavaan kriisiin, mutta on sensijaan tuonut esille mm. toivotuksen hallituksen menestymiselle asioitten hoidossa.

Samaan aikaan Suomen Oikeuskansleri on jyrkästi moittinut maan hallitusta sen liian nopeasti eteenpäinviedyistä hankkeista ja arvostellut kovasanaisesti huonosta ja puutteellisesta valmistelusta esimerkiksi sosiaaliturvan ja työmarkkinoitten uudistamisessa.Kysymys on suomen perustuslain säätämien kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin asioista, joissa pitäisi toimia riittävällä aikamääreellä ja poikkeuksellisen huolellisesti. Oikeuskansleri ei ole ainoa taho, joka hallituksen toimiin on puuttunut.

Pitäisikö ehdokkaitten tässä valtakunnan tilanteessa pidättäytyä kokonaan ottamasta kantaa hallituksen ja Ay-liikkeen taisteluun? Miten annetut työmarkkinalausunnot tukevat yhteistoimintaa ja rauhaa?

Miltä asioitten iso kokonaisuus näyttää? Kun katsotaan isoa kuvaa,ja asetetaan samalla  viivalle molemmat ehdokkaat julkilausumineen tähän asti esimerkkinä vaikkapa juuri akuutti työmarkkinarauha,, maan hallituksen toiminta, oikeuskanslerin viraston ilmoitus ja katsotaan nyt vaikkapa näitä työmarkkina-asioita koeviipaleena ja asioita  linjassa, täyttävätkö molemmat ehdokkaat koko kansan presidentin ja kansakunnan yhdistäjän tunnusmerkit? Onko julistettu arvojohtajuus, tasa-arvo, demokratia ja vapaus  kaikkia kansalaisia koskeva? Entä liike-elämä? Riittääkö se että ehdokas julistaa pelkällä yleisellä tasolla tasa-arvoa ja demokratiaa osoittamatta lainkaan konreettisia asioita joihin pitäisi saada parannuksia koko kansalle ,kuten esimerkiksi kansalaisten sosiaalisen turvan taso, työmarkkinoitten työrauha tai ihmisten tasa-arvon toteutuminen konkreettisin toimin? Voiko arvojohtaminen olla pelkkää arkielämään liittymätöntä sanailua hypoteettisella kategorialla?

Suomalainen äänestäjä osaa itse päätellä kuka valitaan. Siihen on pakko luottaa sadan vuoden jälkeen.

Sitä ei neuvo me lehtimiehet, virkamiehet, media eikä bulvanisto. Olennaista on se, onko ehdokkaiten puheenvuorot kokonaisvaltaisesti tapahtuvien asioitten kanssa sopusoinnussa kun puhutaan kansakunnan edusta. Onko näin tapahtunut jäljellä olevien ehdokkaitten puheenvuoroissa?

                                                Suomen tasavallan presidentinvaalien aattona

                                                       3.2. 2024  Päätoimittaja Petri Rossi.

TYÖMARKKINAT VAARASSA EDELLEEN -TARVITAAN UUSIA TOIMIA

 TYÖVOIMAPULA  rasittaa edelleen suomen palvelutuotantoa ja liike-elämää: konreettisimmin se näkyy nyt peruspalveluissa, joihin ei esimerkiksi pk-seudulla tahdota saada terveyspalveluihin ihmisiä suorittamaan erilaisia töitä. Enää ei ole kyse edes siitä, onko tarjoaja kunnallinen vaiko yksityinen taho. Ilmiö on ollut toki koko ajan olemassa, mutta nyt aivan viimeaikoina on tapahtunut käänne vielä huonompaan  ja ennusmerkit eivät ole kovin lupaavia:

MUTTA MISTÄ tämä ilmiö oikein nyt johtuu, onko tapahtunut jotakin uutta radikaalia yhteiskunnassa?

TILANNETTA vaikeuttaa selvästi osallaan uuden hallituksen tekemät linjaukset, joissa esimerkiksi jo suomessa olevan pitkäaikaisen ulkomaalaisen työntekijän sukulaisella suomeen saapuessaan töihin on vain muutama kuukausi  aikaa hankkia itselleen työpaikka, mikäli tahtoo jäädä maahan. Pula- alalla esimerkiksi terveyspalveluissa kunta ja sairaanhoitopiirit eivät ehdi reagoida ja rekrytoida näitä uusia halukkaita työntekijöitä vaikkapa perustehtäviin ennenkuin uuden tulijan on poistuttava maasta, joten uudet tulokkaat jäävät saapumatta. Samanaikaisesti työpaikoilla leviää hallituksen ulkomaalaiskriittisiä linjauksia, jotka osallaan vaikuttavat jo olemassaoleviin työntekijöihin: He eivät enää tunne olevansa tervetulleita suomeen, ja monet vuosia töissä olleet ovat jo suuntaamassa katseensa muihin maihin missä heidän sukulaisensakin ovat tervetulleita suomen ulkopuolelle jäätyään.

JOS OMAT KANSALAISEMME ryntäisivät joukolla avoinna oleviin paikkoihin töihin, ei ongelmaa olisi, mutta nyt tilanne on ammattiryhmissä esimerkiksi  sellainen, että perushoitajien ammattiryhmässä on vajausta 5700 paikkaa kaikissa laitoksissa, ja samaan aikaan työttöminä on noin 5000 perushoitajaa. Miten ihmeessä tällainen tilanne on syntynyt?

ISOT KAUPUNGIT etelä-suomessa verrokkina kärsivät ilmiöstä, jossa töissä käyville lapsiperheille ei enää makseta tai maksetaan vähemmän asumistukea. Monet -kuten perushoitajat- joutuvat muuttamaan pois kaupungista, jossa koko elämä ja perhe ja palvelut  ovat. Työmatka pitenee ehkä kymmeniin kilometreihin ja maksaa paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kun on pakko muuttaa pois kaupungista jossa koko elämä on, jää työpaikka taakse koska varaa liikkumiseen ei ole.

SAMAAN AIKAAN puhutaan edelleen suu vaahdossa terveestä aluepolitiikasta. Olemme saapumassa aikakauteen, jossa poliittiset termit muuttuvat itsensä irvikuviksi. Kaikki edelläluetellut kehityslinjat on oikaistava kiireesti, mikäli halutaan että peruspalvelumme oikeasti jatkavat toimintaansa siedettävällä tasolla.

YKSI  asia edelleen auttaisi sen sadan tuhannen työpaikan luomisessa mistä hallitus puhuu:

 Verovarojen työttömyysrahoilla suoraan työpaikkojen avaamisen ihmisille, eli työttömyysmiljardeja käytettäisiin suoraan ihmisten auttamiseen takaisin töihin, avattaisiin varoilla uusia työpaikkoja  ja luotaisiin joustava palkkausjärjestelmä, jossa työttömyyskorvaus ja ansiodonnainen olisivat leikkaamisen sijasta palkan pohjaosa, yhdistelmäpalkalla takaisin töihin ja normaalin elämään. Tämän pystysi toteuttamaan niin kunnallisella kuin yksityisellä puolella luomalla vastavuoroinen verotusjärjestelmä ja uusi työmarkkinauudistus.

TÄSTÄ tulee hitonmoinen vuosikymmen. 

                                                                        Petri Rossi

                                                                        Päätoimittaja.

VAALITULOS VAATII ARVOVALINTOJA POLITIIKANTEOSSA

 OIKEISTORINTAMA VOITTI - MILLÄ TOIMILLA SUOMI ETEENPÄIN?

Työperäinen maahanmuutto, kulujen leikkaus, velanotto, näillä teemoilla käytiin siis eduskuntavaalit ja tulos oli hallitusrintaman 17 paikan tappio ja samansuuruinen oikeisto-opposition voitto. Kokoomus ja Perussuomalaiset joutuvat hyvin vastuullisen paikan eteen mahdollisella hallituskausillaan.

MUTTA mitä tämä tarkoittaa käytännän asioitten hoidossa jatkossa?

TYÖVOIMAPOLITIIKASSA pitää ensin katsoa, millä voimilla suomen esimerkiksi peruspalvelutuotanto oikein pyörii eteenpäin: Ketkä ja kuka tekee työt esimerkiksi suursairaaloittemme, vanhainkotiemme, päiväkotiemme ja kaikkien isojen laitosten --kunnallisten ja yksityisten- työmarkkinoilla?Ketkä pyörittävät tällähetkellä paitsi sairaanhoitoa, myös kaikkea siihen liittyvää tukipalvelutoimintaa, kuten siivousta, keittiötyötä, logistiikkaa, huoltotöitä sisällä ja ulkona yksiköissä?

PELKÄSTÄÄN eteläisessä suomessa lähes kaikissa isoissa sairaaloissa on hoitohenkilökunnassa merkittävä osuus sairaanhoitajissa ja lääkäreissä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Sama pätee myös sairaaloitten tukipalveluhenkilökunnan rakenteeseen: Usein näissä tukipalveluissa on jopa 50%- 70 ulkomaalaista alkuperää olevaa työvoimaa, siis ne jotka tekevät kaikista likaisimmat ja raskaimmat työt jotta kokonainen jättisairaala pyörii ja toimii. Sama tilanne on pitkälle myös päivähoidossa ja vanhustenlaitoksissa.

Jotkut vaalit voittaneista  olisivat valmiita kieltämään pienipalkkaisen työvoiman suomeen tulon. On puhuttu "sosiaalitukiperustaisista pienpalkkaisesta maahanmuutosta".

NÄILLÄ tahoilla ei ole ollut ilmeisesti aivan tarkkaa tietoa siitä, miten tämä työvoima rakentuu. Ensinnäkään se ei ole ollut eilen tänne tullutta, vaan jo vuosia ja vuosikymmeniä työssä olleita ulkomaalaisia, joilla on vakituinen virka, siihen liittyvät kaikki etuudet eli ikälisät, lomarahat, viikonloppu- ja pyhätyölisät sekä täydet virkaetuudet toimessaan. Nämä ihmiset ovat sopeutuneet suomen oloihin ja hintatasoon ajat sitten, eikä heistä suurimmalla osalla ole ollut koskaan tarvetta saada palkkansa lisäksi mitään sosiaalitukea, koska oma ansinosa joka pyörii helposti bruttona 2200-2700 euron suuruudessa kuukaudessa, riittää mainosti säästäväisen ja taloudellisen ihmisen käyttöön, kun ei vietetä kulutusjuhlia eikä oteta yletöntä velkaa. Nämä ihmiset tienaavat suomessa kymmenkertaisen määrän tuloja verrattuna kotimaahansa, ja osaavat rahan käytön ja sillä selviämisen suomessa.

TOISET keikkalaiset ovat hekin yleensä hyvin pitkiä sijaisuuksia tekeviä ihmisiä, joitten tulotaso ei olennaisesti poikkea muista. Työvoimasta on kova pula, joten kaikki ovat tervetulleita. Lisäksi yksi iso kansainvälinen tutkimus paljasti hiljattain, että myös ns. pienipalkkainen työmaahanmuutto on loppujen lopuksi taloudellisesti hyödyllistä sille maalle, joka sitä saa. Mutta entä nämä kuuluisat tuet sitten?

Tottakai  esimerkiksi perheellinen ihminen saa suomessa tukea joskus tilapäisesti vaikka asumiseensa, mutta niinhän saa kantaväestökin joka suomessa elää ja tekee töitä: Mikä ero kahdella samaa työtä tekevällä sitten on, paitsi ehkä ihonväri? Eikö huomioon tule ottaa ensisijaisesti se ketkä tekevät työtä ja pyörittävät maatamme eteenpäin, eikä se mitä rotua tai mistä ihminen tulee tai on kotoisin? Miten työttömänä pysyvä "kantameikäläinen" joka ei ehkä edes halua ottaa likaista ja raskasta työtä pienellä palkalla vastaan on "parempi" ihminen saamaan jotain tukea kuin rahansa eteen töitä paiskiva ulkomaalainen, jonka työpanos on välttämätön suomelle jotta maa pyörii? Onko maahantulon vastustajilla arvot ja isänmaan etu varmasti tässä asiassa etusijalla ja kunnossa? Jos emme saa edes ulkomailta tekijöitä, kuka hoitaa jatkossa työt ja pyörittää yhteiskuntaa? tähän pitäisi ensi tarjota kunnollinen vastaus. 

OLIPA HALLITUKSEN kokoonpano mikä tahansa, sen tulee ottaa selkoa todellisesta työmarkkinoitten tilanteesta ja suhteuttaa päätöksensä ja politiikkansa reaaliseen tilanteeseen mikä se oikein on.

VALTION VELKAANTUMINEN - PAKKOTILANTEEN ARVIOINTI

Toinen iso teema on ollut valtion ottama velka. Lähtökohtaisesti koko eurooppa on joutunut jo pelkän koronakriisin takia ottamaan uutta velkaa talouden pyörittämiseksi eteenpäin. Riippumatta siitä, kuka hallituksen tulee, joutuu uusikin hallitus ottamaan lisää velkaa, jotta talous ja yhteiskunta edelleen pyörii. Yksi vaalien voittajista tunnusti jo ennen vaaleja, että nykyinen kehitys voidaan muuttaa pysyvästi vasta vuoden 2035 tienoilla, jotta tase kääntyy hiljalleen laskuun, vaikka mitä nyt tehtäisiin.

BRASILIA oli jokin aika sitten maailmanpankille niin paljon yksinään velkaa, että se maksamiseen olisi mennyt noin 200 vuotta. Brasilia on velkojaan maksanut, ja valtio on edelleen olemassa ja toimii.

Maailman pankkijärjestelmä ja talousinfra on rakennettu siten, etteivät valtiot joudu lopulliseen selvitystilaan missään olosuhteissa. Suomen tilanne ei ole ollut edes pahin euroopassa, joten sopeuttaistoimet voidaan tehdä niin ettei se suista osaa kansasta köyhyyskierteeseen. Velka pitää toki maksaa, mutta koska kyseessä on jokatapauksessa pitkän pitkä operaatio, on aikaetu käytettävä tässä asiassa mahdollisimman tarkasti hyväksi. Vaaleissa olisi ollut hyvä tuoda julki ne kaksi asiaa mitkä ovat totta nekin: Kuka tahansa olisi ollut aiemmassa hallituksessa, se olisi joutunut lisävelan ottoon nykytilassa, ja seuraava hallitus joutuu vielä sekin turvautumaan lisävelan ottoon kustannusten hoidossa. Tärkeintä on säilyttää yhteiskunnan toimiva infrastuktuuri koossa niiltä osin, ettei kansa jakaudu ja osa köyhdy yksipuolisesti tehdyn leikkaamisen ja karsimisen takia. Kaikista pienituloisimmat ja vähävaraisimmat pitäisi jättää kokonaan isojen karsimisten ulkopuolelle, koska muuten  heistä tulee uusi isoin maksujen menokohde, kun väärin kohdennetut toimet alkavat purra väärästä päästä. Tasapainoinen taloudenhoito on mahdollista vaikeissakin tilanteissa, ja nyt sitä nimenomaan tarvitaan jotta lisävahinkoja ei synny.

                                                                                       Petri Rossi  11.4. 2023

                                                                                      Päätoimittaja.

VANHUSTEN KOTIHOIDON KRIISIIN UUSIA RATKAISUJA

Aktiivinen

VANHUSTEN KOTIHOIDON KIPEÄT ONGELMAT - UUSIA ESITYKSIÄ eli SENIORIEN KAVERIKETJU-JÄRJESTELMÄ

VÄESTÖ VANHENEE, mutta valtakunnassa tuntuu olevan epätietoisuutta päätöksenteossa siitä kuinka asiaa pitäisi hoitaa: Laitospaikat huonompikuntoisille ovat vähentyneet, joten apua tarvitsevat ihmiset ovat juuttuneet päivystyspoliklinikoitten osastoille. Samaan aikaan taas osa kotona yksin asuvista terveistä ja parempikuntoisista senioreista kokee yksinäisyyttä ja merkityksellisyyden puutetta, ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajatumista. On sanomattakin selvää, että laitospaikkoja tarvitseville pitää ensisijaisesti saada apua ja heti ja kohdentaa paikat niitä kaikkein eniten tarvitseville, mutta miten hupenevien resurssien kanssa sadaan aikaiseksi toimiva systeemi siihen asti, kun paremmat talousajat voivat koittaa ja asia saadaan kuntoon?

VANHUSTEN KOTIHOIDON UUSI KEHITTÄMINEN

Yksi avainsana on kehittää järjestelmää, jossa seniorien omat käyttämättömät voimavarat saadaan tuotua yhteisöllisesti käyttöön: Sellaiset yksinäiset vanhukset, jotka pystyvät asumaan pienellä päivittäisellä avulla kotona mukavasti, ja sellaiset yksin kotona asuvat vanhukset jotka ovat itse hyväkuntoisia, mutta vailla sekä ystävää että mielekästä tekemistä, saatetaan yhteen.

KUNTA perustaa ns. Seniorien kaveriketjun, jossa kotihoidon työntekijät esittelevät kotona asuvia vanhuksia toisilleen ja nämä sopivat keskenään kaveriketjun jäsenyydestä. Jokaiselle osallistujalle tulee oma "ketjukaveri" jonka kanssa sovitaan päivittäisestä yhteydenpidosta, esimerkiksi kaverit soittavat toisilleen joka päivä ja pitävät säännöllisesti yhteyttä. Kaverien parempikuntoinen osapuoli voi auttaa toista esimerkiksi ulkoilussa tai kaupassa käynnissä, uimahallissa tai kirjastossa käynnissä. ja tätä toimintaa kunta tukee esimerkiksi "kaveriketju" kortilla jolla saa vaikka bussimatkasta tai taksista sovittu alennusta. Näin kuntien kotihoidon vähenevät resurssit saadaan kohdennettua niille, jotka sitä eniten tarvisevat.

Järjestelmä vapauttaisi kotihoidon tukalassa työpainessa olevien työntekijöitten voimia , sillä kontrolli kaveriketjun jäsenten suuntaan olisi myös päivittäistä puhelimitse ja kotihoidon ei tarvitsisi tehdä sellaisia kotikäyntejä joka päivä, joka hoituu ketjukaverien yhteisellä toiminnalla. Kolmen osapuolen, kahden ketjukaverin ja kontrolloijan yhteinen yhteydenpito pitää kaikki ajan tasalla.

Juridisesti tilanne ei muuttuisi, sillä nykyään jo kotihoito joutuu ottamaan siitä vastuun, että pystyy tekemään pelkän 5 minuutin kotikäynnin ja lähinnä kysymään, tarvitseeko vanhus jotakin ja pärjääkö tämä seuraavaan päivään., Uusi Senioriketju toisi parempaa turvallisuutta ja läheisyyttä yksin eläville ja motivoisi kaikkia oma-alotteiseeen toimintaan yhteiseksi hyväksi.

Kunta voisi järjestää pari kertaa vuodessa Seniorikokouksen, johon saapusivat kaikki ketjun jäsenet kehitämään yhdessä kokonaisuutta eteenpäin. Kaikenkaikkiaan pyrkimys on siis samalla aktivoida olemassolevien ihmisten yhteistä vapaaehtoista toimintaa järjestelmän tueksi, vähentää seniorien kokemaa yksinäisyttä ja syrjäytymistä, ja saada järjestelmän avulla hupenevian kotihoidon resurssien kohdentaminen sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan.

Muutos täytyy tulla, se on selvää. Vanhus ei ole kauppatavaraa eikä nykyinen rahastus heidän kustannuksellaan ole mitenkään moraalisesti kestävää, yhteiskunnan perusasioihin kuuluu se että se huolehtii niistä, jotka ovat vaikka 50 vuotta esimerkiksi veroja maksaneet tai kuka minkäkin aikaa, sivistysvaltiossa ei lasketa ihmiselle rahallista arvoa vaan tasavaltaa kehitetään humaaneilla arvoilla ja ne sovelletan järkevillä periaatteilla ja toiminnoilla talouteen. Tässä on siis yksi visio siitä, mitä pitäisi tehdä. Tämä esitys on muuten Edistysfoorumin sekä Edistyksellinen Vapaaehtoistyö-Foorumin puolesta jo lähetty tarkasteltavaksi kymenlaaksosssa Kotkan kaupungissa paikalliselle vanhusten järjestölle Ikäihmisten neuvostolle, jolle se on kirjlalisesti hiljattain esitelty, että kotkan vähävaraisten ja yksinöisten vanhusten järjestölle joka on jo ottanyt myöteisen kannan asiaan. EdistysFoorumi seuraa tilanteen kehittymistä, asia oli esillä aiemmin jo Kotkassa myös kansalaisaloitteena yhtenä esityksenä osallistuva budjetointi- hankkeessa. Jos tunnet kiinnostusta tällaisen hankkeen ajamiseen, tule mukaan! Tarkoitus on Kotkan ohessa laajentaa esitystä eteenpäin myös muualle maahan. ilmoittautumiset sähköposti martti.nykanen@kymp.net

Kaikki reaktiot:

Hannu Leino

UKRAINAN SODAN PÄÄTÖS -- KENEN VASTUULLA?

 JO YLI VUODEN jatkunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut kaikissa mittapuissa valtavan kallis ja täysin järjelle käsittämätön turha agressiivinen invaasio keskellä epidemiaa elävää eurooppaa. Sota on tullut sekä huanitäärisesti että taloudellisesti kalliiksi että ravistellut euroopan turvallisuusrakenteita tavalla, jonka takia paluu vanhaan rauhalliseen elämään siintää kaukana edessäpäin, Venäjän diktaattorihallinnon suunnitelmat edelleen laajeta euroopassa väkivalloin taipumatta muun euroopan itsemäärämisoikeuden kunnioittamiseen, tulee vaatimaan poikkeuksellisia vastatoimia koko muulta euroopalta ja sen liittolaisilta Yhdysvalloilta ja muilta maanosilta ja niiden mukana olevilta valtioilta.

Venäjä ei taivu. Kuka vastaa sodan loppumisesta? Onko  ainoa toivo saavuttaa rauha aseistaa hyökkäyksen kohteena oleva Ukraina niin massiivisesti, että se lopulta kykenee murskaamaan Venäjän armeijan ja työntämään sen joukot pois alueeltaan joka johtaisi automaattisesti sekä Venäjän hallinnon sisäisiin muutoksiin että rauhantilaan maiden rajalla, kun hyökköysvoima olisi totaalisesti torjuttu.

Venäjä ei ota vastuuta sodan päättymisestä. Kuvaava ilmiö oli "Tulitauko" venäläisen joulun viettämiseksi, ja samaan aikaan sotatoimet jatkuivat aivan normaalisti. Huomattavaa on myös Venäjän aiemmat sopimusrikkomukset, pahimpana vuoden 1993 tehty Moskovan sopimus jossa Ukraina luopui ydinaseistaan Venäjän hyväksi entisen neuvostoliiton loputtua, Venäjän lupaus oli turvata Ukrainan koskemattomuus ja taata sille rauhallinen elämä naapurina. On helppoa tuumata jälkeenpäin, ettei olis kannattanut: Ukrainan oma ydinasepelote olisi saattanut ehkäistä jo ajatuksen maahan hyökkäämisestä.

Rauhanteon perusteet venäjän kanssa? Venäjän asema neuvottelukumppanina?

Jos kokonainen valtio ei noudata suuria ja laajoja kansainvälisiä sopimuksia eikä edes valtioitten välisiä keskeisiä sopimuksia, kuinka tällaisen valtion kanssa solmitaan uusi rauhansopimus ja kuinka kyseisen valtion uskottavuus sopimusten osapuolena tulee arvioida? Venäjän tapauksessa pelkkä sotilaallinen voitto kyseisestä maasta ei näillä näytöillä ole reaalisesti riittävä tapahtuma, vaan maa joudutaan asettamaan samaan statukseen kansallissosialistisen Saksan kanssa toisen maailmansodan jälkeen: Venäjä ja sen nykyjohto on polttanut kaiken luottamuksen muuhun demokraattisiin arvoihin nojaavan maailmaan. On vaarallista lähteä edelleen kaiken jälkeen liikkeelle siitä jatkossa, että Venäjän nykyjohdolla  olisi  täysimittainen luottamus- ja sopimusoikeus tehdä uusia sitovia ja luottamukseen perustuvia sopimuksia kansainvälisen demokraattisen yhteisön kanssa. Jäljelle jää realistisesti siis nykyisen Venäjän johdon sotilaallinen tappio ja sen myötä kaatuminen ja uuden demokraattisen Venäjän syntyminen. Kaiken tapahtuneen jälkeen, kuka uskoo tosissaan rauhaan Vladimir Putinin hallinnon kanssa ilman että kyse on jälleen pelkästä mediatempusta ja hetken tauosta ennen uusia operaatioita? Rauhanaate ja ihanteet ovat hyvä asia, mutta niitä ei voi toteuttaa naivismin ja pelkän hyvän uskon pohjalta. Putin on ylittänyt sen rajan, jonka ylitti myös Adolf Hitler  vuoden 1939 jälkeen, vaikkei näitä henkilöitä muuten vertailisikaan. Tosin näiden kahden yhteiskunnan kehitys- Natsi-Saksan ja Putinin Venäjän, sisäisesti on kulkenut täsmälleen samaa rataa opposition alistamisen ja omien ihmisten murhaamisen kautta. Kumpikin johtaja haluaa maansa hallitsevan kaikkea ympärillään vähintään sätkynukkevasallien ympäröiminä.

Venäjän johtoa emme voi vaihtaa-- sen voi tehdä vain Venäjän kansa.

Venäjällä toimii maan alla demokraattinen oppositio, joka kantaa uutta sinivalkoista venäjän lippua ja jonka edustajat ovat hajallaan pitkin eurooppaa paossa henkensä kaupalla. Myös suomessa on näitä venäjän viimeisiä demokraatteja. Jos demokratia joskus palaa venäjälle, nämä ovat ne ihmiset joitten kanssa tulemme asioita hoitamaan ja sopimaan uusia sopimuksia ja rakentamaan tulevaisuutta.

Julkaisumme  on vakavasti sitä mieltä, että Suomen hallinnon tulisi alkaa hiljakseen lähestyä näitä tulevan Venäjän tahoja sekä omassa maassamme ja Venäjällä, ja alkaa keskustelemaan tulevaisuudesta ja auttaa mahdollisuuksien mukaan demokraattisia voimia, sillä meillä  ei ole muuta Venäjästä tähteellä nyt eikä tulevaisuudessa. 

                                                                              Petri Rossi, Päätoimittaja

JALKAPALLON MM- KISAT- BOIKOTTI VAI EI? moraalikysymykset vastaa jalo urheiluhenki. Nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin vaiko rahat käteen ja kiitos?

 

AktiivinenM 

JALKAPALLON MM-KISAT : KATSOA VAIKO EIKÖ?

BOIKOTTI! televisio kiinni! Qatar sortaa kansaansa eikä sitä saa tukea!

Aivan oikeita periaatteita, mutta mites se käytäntö on? Onko boikottihankkeet tasapuolisia eri maita kohtaan ja lajeja?

PEKINGIN OLYMPIAKISOJA ei juuri boikotoitu, vaikka siellä Uiguurivähemmistö istuu keskitysleireillä. Sitten taas Valko- Venäjän kisat jätettiin kokonaan pitämättä diktatuurin takia. Ensiksi herää kysymys, miksi suomelle merkityksettömät maat taloudellisesti kuten Qatar ja Valko-venäjä ovat boikotoinnin kohteita, mutta taloudellisesti tärkeäksi tullut Kiina ei ole? Onko tässä koko boikotin hengessä siis jonkinlaista tekpyhyyttä, laitetaan boikottiin ne joista ei ole meille taloudellisesti mitään väliä, ja varotaan suututtamasta halpoja tavaroita meille edullisesti kuskaavia teollisuusjättejä? Olemmeko omahyväisiä egoisteja vai pelkkiä sinisilmäisiä ihmisiä?

ENTÄS NE MUUT? Jos oikein kunnolla aletaan boikotoimaan sen perusteella, että mitä pahaa kukin valtio on tehnyt, niin emme voisi edes katsoa suomen jääkiekon SM-liigaa, koska olemme suomena vieneet aseita johonkin Saudi -Arabiaan tai vastaavaan ja tukeneet vuosikausia käytännössä asein diktatuuria. Ja jos emme halua lopettaa kokonaan urheilun katsomista, pitäisikö urheilu pitää aina ja kaikkialla erossa politiikasta, ja toimia esimerkiksi siten, että vastustamme kisojen antamista diktatuureille niiden myöntämisvaiheessa, ja vaadimme tekoja ihmisoikeuksien puolesta, ja jos kisat silti menevät jonnekin keskiajan takapajulaan, pidämme meteliä kisojen järjestäjälle jotta korvat soivat, mutta katsomme silti kisat esimerkiksi siksi, että niitä kisoja on ollut järjestämässä meidän katsottavaksemme tuhansia pakkotyössä olleita ihmisiä. joista osa on kuollut työnsä ääreen ja joitten viimeinen elämäntyö ovat nuo kisat, jotka meille lähetetään? Onko inhimillisesti liikaa sekin, että joku kuolee stadionia rakentaessaan, se jää viimeiseksi elämätyöksi ja sitten kukaan ei edes katso sitä kisaa ja elämäntyötä? Voimmeko kunnioittaa kaikkensa antaneita nimettömiä raatajia heidän kättensä jälkiä katsomalla samalla, kun vaadimm eheidän perheilleen oikeutta ja korvausta mittaamattomasta menestyksestä?

Nämä ovat jokaisen henkilökohtainen asia katsooko jotakin vaiko ei. Pyrin tuomaan esille omalla kohdallani taustalla olevia asioita jotka mietityttävät, , kuten nimettömiksi jääneitä työntekijöitä, joita kukaan ei ehkä kisojen jälkeen koskaan enää muista maailmalla. Miten voisi kunnioittaa kanssaihmisiä, joita ei koskaa nähnyt eikä tuntenut?

Itse boikottiasiasta: Urheilun suhteen toimituksen mielestä on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa, joko pitää boikotoida tasapuolisesti ihan kaikkia, tai sitten ei ketään. Ihmisoikeusasioissa valitseva tekopyhyys on vihonviimeinen asia, mitä urheilu ja ihmisoikeudet kaipaavat.

1Anne Sirviö

1 kommentti

Nähnyt 15

Tykkää

Kommentti

Jaa